Proteesiin 3D-tulostamalla uudet suojakuoret

”Tällä kehtaa vetäistä vaikka maratonin!”

Julius Rautio oli 7-vuotias, kun Materflow toteutti 3D-tulostetun suojakuoren liikunnallisen pojan jalkaproteesiin.

Nyt pituutta venähtänyt poika sai uusittuun proteesiinsa isomman suojakuoren. Tälläkin kertaa kuori toteutettiin muovista Materflown 3D-tulostusosaamista hyödyntäen. Kuoren mallinnuksesta vastasi Juliuksen isä Samu Rautio. Tyylinsä tuntevalla nuorella miehellä oli kuoreen yksi ehdoton vaatimus; siihen pitää saada oma nimi!

Juliuksella on syntymästään lähtien puuttunut vasemmasta jalasta polven alapuolinen osa. Proteeseja on ollut käytössä jo kymmenkunta, sillä kasvuiässä proteesi on uusittava vähintään kerran vuodessa.

Kun Julius aikoinaan ilmoitti lopettavansa rumalta näyttävän proteesin käytön, oli perheessä mietittävä muita vaihtoehtoja. Pojalla itsellään oli selkeä kuva toivomastaan mallista. Voisiko sellaisen toteuttaa 3D-tulostamalla? Lopulta Vesa Viljasen mallintama kuori 3D-tulostettiin Materflowlla. Julius oli lopputulokseen todella tyytyväinen. Ulkonäöltään jalkapalloilijan säärisuojaa muistuttava kuori sopi hyvin pojan liikunnalliseen elämäntapaan.

– Mietin, miksen voisi itsekin opetella kuorien mallinnusta. Ajatuksesta syntyi pian enemmänkin, oma yritys. Tänä kesänä Juliukselle mallinnettiin omana tuotantona täysin muunneltavissa oleva suojakuori. Esimerkiksi takakuoren väri on helposti vaihdettavissa, kuvailee yrittäjä Rautio.

Uuden suojakuoren isä mallinsi tarkasti Juliuksen toiveiden mukaan. Mustassa etukuoressa komeilee pojan oma nimi toivotulla fontilla, valkoisessa takakuoressa on tähtikuvio. Hyvännäköisellä proteesilla kelpasi osallistua hiljattain myös Helsinki Minimaratoniin.

Halu elää täysillä

Samu Rautio suunnittelee niin kuoria kuin muitakin yksilöllisiä tuotteita oman yrityksensä puitteissa. Tarvetta yksilöllisille tuotteille on, sillä yksistään Suomessa on noin 80 000 proteesin käyttäjää.

– Aiemmin proteesien kuoret tehtiin ihonvärisestä vaahtomuovista, joka ei kestä esimerkiksi vettä. Kuori piti vaihtaa parin kuukauden välein. 3D-tulostettu tuote on jotain ihan muuta: näyttävä, muunneltava ja kestävä. Julius voi mennä proteesin kanssa myös veteen, kertoo Rautio.

Yhteinen kuorimallisto markkinoille

Modernien suojakuorien uranuurtaja kiittelee tiivistä ja monivuotista yhteistyötä Materflown kanssa.

– Tämä jos mikä on tiimityötä. Yhdessä suunnitellaan ja kehitetään uudenlaista tuotetta, jollaisia ei maailmassa juurikaan ole. Materflown kaverit tuntevat 3D-printtaamisen tekniset mahdollisuudet, minä puolestani tuon tuotteeseen käyttäjän näkökulmaa ja luovuutta. Siitä syntyy hyvää jälkeä. Olemme tuomassa lähiaikoina markkinoille upean suojakuorimalliston, jonka kaikki tuotteet edustavat Materflown luotettavaa 3D-tulostusosaamista, kertoo Rautio.

3D tulostus proteesi

Onko sinullakin tuoteidea, johon tarvitset suunnitteluapua?

Recommended Posts

Start typing and press Enter to search